Liian rehellinen politiikoksi?

pet-cat-254-6.jpg

Lähdin tarkoitushakuisesti hämmentämään Hyvinkään kaupunginhallituksen asioita. Riihimäkeläisenä ajattelin tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen. Höykytin paikallista Kokoomuksen edustajaa ja toimintaa erään veronalennusepisodin tiimoilla.
Nolosti meinasi retkeni Hyvinkäälle päättyä ja tulla niin sanottu turpakeikka.

Kirjoitukseeni oli päässyt pieni lapsus, olin lainannut väärää lainkohtaa. Kyseinen lainaus oli pelkkä sivuseikka kirjoituksessa, oli se kuitenkin harmillinen lapsus.  Stalinin urut alkoivat laulaa kohti Riihimäkeä. Tuli napakkaa vastinetta. Pätevyyttä, soveltuvuutta ja lukutaitoa arvioitiin laidasta laitaan. Vastine kyseiseltä Kokoomuksen henkilöltä oli asiallinen, vaikka luonnollisesti piikikäs. Radikaalimmin asiaan kantaa ottivat tekstiviestipalstan äänitorvet. Nimimerkin takaa on luonnollisesti helppo sanoa mitä sylki suuhun tuo.

Minua ei ääni pelota, pitää olla voimaakin. Kova retoriikka jos se on aiheesta tullutta tuo vain väriä elämään ja laittaa veren kiertämään. Osaan pelata tätä peliä. Päätin siis kirjoittaa persoonallisen vastineen.

Olen lukenut kriisiviestintää ja tiesin tasan tarkkaan kuinka toimia. Savolainen verenperintö auttaa myös viestinnällisissä asioissa pärjäämään. Kriisiviestinnän peruspilareja ovat kiitä, myönnä, pyydä anteeksi, kiitä ja kehu. Politiikassa voi lukijoita kutitella rivien välisillä piikeillä…
Kirjoitin vastineen ja näytin kokeneelle politiikan, jo eläköityneelle, kehäketulle.  Vastauksena oli ”tätä ei tulla julkaisemaan”. Tekstini oli ”liian rehellinen”. Minulla on kuulemma paljon opittavaa politiikasta – varmasti näin. Lähetin vastineen Aamupostiin, se julkaistiin seuraavana aamuna. Aamuposti toimitus ei siis järkyttynyt tekstin ”liiasta rehellisyydestä”.
Siis liian rehellinen? Olin hölmistynyt. Onko väärin olla politiikassa rehellinen ja myöntää virheensä? Ei ole kuulemma väärin, se vain osoittaa keltanokkaisuutta ja kokemattomuutta. Antaa vastapuolelle liikaa pelimerkkejä jatkopeleihin. Näin varmaan on? Mitä sitten?
Minulle politiikka ei merkitse huijaamista, valehtelua, selkäänpuukottamista. Ei tekopyhää näytelmää, missä ihmisten edessä ollaan yhtä mieltä, kulisseissa puukko lentää selkään, tai jossa paska roiskuu sähköposti- tai tekstiviesteissä.

Minä olen oppinut elämäni aikana, niin kantapään kuin muun elämänkokemuksen kautta, että luottamusta ei saa pettää. Miksi politiikassa pitäisi olla toisin. Suomalaisen poliittisen kulttuurin tärkeimpiä arvoja ovat avoimuus, suvaitsevaisuus, rehellisyys ja itsenäisyys. Suoraselkäisyys on myös kuulunut perinteisesti suomalaiseen kansanluonteeseen. Miksi nämä unohtuvat politiikan tekijöiltä?

Toivottavasti en opi kaikkea. Mielelläni pysyn keltanokkanan jatkossakin, jos tämä peilaa ed. arvoihin.
Tässä on se vastine joka tulkittiin määrätyissä piireissä liian rehelliseksi. (”Liian rehelliseksi” sanoneen henkilön puolue ja paikkakunta jätettäköön tässä mainitsematta. Minulla on paljon ystäviä yli puoluerajojen, ja haluan pitää heidät ystävinäni myös jatkossa)

************

Se on hyvä, että veri kiertää pakkasella

Kiitän heti alkuun XXXXXXX tulkittavan lainkohdan oikaisusta. Tämähän oli se asian ydin ja tästähän varmaan koko jupakassa oli kysymys? Selkärankani riittää virheeni myöntämiseen, ei hävetä, harmittaa kyllä. Lupaan tsempata jatkossa.  Tärkeämpää kuin olla aina keskinäisessä kilpailussa oikeassa tai nokittaa toisiamme. On saada asiat keskusteluihin ja tuoreita näkökulmia ihmisten tutkittaviksi.

Elämässä on tärkeää pystyä myöntämään, jos on väärässä tai mieli muuttuu. Jotkut peittelevät väärät tulkintansa puhtaalla takinkääntöliikkeellä, kuten jätevesiasetuksen kiemuroita seuranneena on tässä tullut havaittua.

Kaupunginhallituksen päätöstä lukiessani otan varovaisesti luvan tuntea pientä tyytyväisyyttä hyvinkääläisten yrittäjien ja veronmaksajien puolesta. Kiitokset kaupunginhallitukselle viisaasta päätöksestä.

Minua ei millään muotoa harmita se, että Laakkonen olisi saanut taloudellista etua. Enemmän lähdin ottamaan kantaa veronmaksajien tasapuolisen kohtelun ja tavallisen kansan oikeustajun kannalta. Maalaisjärkeä siellä lakien laatimisessa tarvittaisiin enemmän kuin kaikenmaailman kapulakalleja.

Toinen mikä mieltäni lämmitti oli se, että ilmeisesti olemme XXXXXXX kanssa yhtä mieltä muista kirjoittamistani asioista. Hän ja nimimerkkien taakse piiloutuneet hyyryläiset eivät ottaneet kantaa muuhun kuin lainkohtaan liittyvään lapsukseen. Näin ollen voinen tulkita olevamme yhtä mieltä muissa mainitsemissani epäkohdissa. Erityisesti näistä kahdesta: mikäli veron huojennus olisi myönnetty, niin kyseessä olisi mahdollisesti ollut peitelty investointituki ja ettei luottamusihmisten tule lähteä yksittäisten yritysten renkipojiksi tai –tytöiksi. Toivottavasti tulkitsin nämä asiat oikein.

Marko ”Romppu” Romppanen
Kansanedustajaehdokas (vihr)

*************

Errare humanum est, ignoscere divinum!
-romppu-

romppu_sticker.jpg

3 kommenttia artikkeliin “Liian rehellinen politiikoksi?”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Romppu!
    Tein pitkän uran bisneksessä, joten luulin kokeneeni kaiken. Kattia kans, bisnes on lasten leikkiä verrattuna poliittiseen kähmintään. Kapulakielellä vastataan tuulen suunnan muutoksiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä epäilevälle äänestäjälle.
    Olen monesti varoittanut kokematonta poliitikkoa oman puolueensa takinkääntäjistä. Eipä usko, kunnes saa kanssayrittäjältä ekan puukon kahvaa myöten selkäänsä.
    Politiikassa on liian paljon selkärangattomia, jotka pysyvät kasassa paksun nahkansa, puhtaan, käyttämättömän omantuntonsa ansiosta.
    Äänestäjä kun kuuntelee niin mielellään kauniita valheita.
    Onnea valitsemallesi tielle!
    Riitta

  2. avatar P. Rissanen sanoo:

    Hyvä Romppu Romppanen.

    Hieno ja rohkea kirjoitus. Tarkoitushakuinen ja riskialtis kuten retkenne Hyvinkäälle.

    Omaatte todennäköisesti koko Kanta-Hämeen ehdokkaista parhaan asiantuntijuuden energia-asioihin. Onhan teille merkittävä työkokemus kyseiseltä alalta.

    Kysyn teiltä seuraavaa. Miksi ette ole tuonut tätä esille kampanjassanne paremmin? Vaalikansa kuulisi mielellään näkemyksiänne tämän ja tähän liittyvien liiketoiminta-alueiden tulevaisuudesta.

    Vastaustanne odottaen.
    P.Rissanen

  3. Hyvä PR.

    Kiitos muistutuksestasi.
    Kyllähän tuota energia-alan kokemusta ja näkemystä on kertynyt. ESS julkaisi joku aika sitten kannanoton paikallisen energiatuotannon ja GreenTech -yritysten tulevaisuuteen panostamiseen.

    Kaikki aikanaan. Mennään nyt asia kerrallaan.

    -romppu-

Jätä kommentti

css.php