Jauhamme sontaa

linnutjpg.jpg

Poliitiikassa on tehty taidetta pahan ja paskan puhumisesta. Se on suurin sankari joka vääntää suurimman tortun suustaan ja ne ylimpiä ystäviä jotka tämän kritiikittä nielevät. Kieroilu, selkäänpuukotus ja pettäminen on myös osa poliittista kulttuuriamme. Onhan yhdestä, viimeaikoina eniten asian tiimoilla esillä olleesta,  jopa maininta – että se pettää aina.

Tämän suuntaisen täyslaidallisen sain kun tulin paikallisjunalla Helsingistä Riihimäelle. Pari kypsästi keski-ikäistä rouvashenkilöä yhytti minut istumasta parin penkkivälin päästä. Tunnistivat ehdokkaaksi ja loppu onkin sitten historiaa.

Kovasti keskustelimme asiasta ja ilmeistä oli yritys saada minua provosoitumaan keskustelusta. Minulla on nyt lehmän hermot ja ei minua kovin helposti järkytetä. Heitin piruuttani pyörivän pallon napattavaksi rouville. Halusin tarkoitushakuisesti kyseenalaistaa ja saada heidät ajattelemaan väitteitään syvällisemmin.
Kysyin, että  voimmeko kuitenkaan pelkästään politiikkoja tästä toimintakulttuurista syyttää? Poliitikot toimivat kuin useimmat meistäkin ”oikeassa elämässä”. Me niin tavalliset ollaan usein niin tekopyhiä ja luullaan olevamme parempia ihmisiä kun paheksutaan toisia, erilaisia arvoja arvostavia/harrastavia, ihmisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen arvon rouvat alkoivat nyökytellä ja totesivat minun puhuvan asiaa. Alkoi rouvia kiinnostaa toisenlaiset puheenaiheet kuten junien myöhästely ja eduskuntavaalien puolueasetelmat. Lopun vaivaantuneesta ilmapiiristä huolimatta keskustelu oli hyvä ja antoisa – kiitos Maikulle ja Helenalle.

Aloin pohtia keskustelua syvällisemmin ja epäpoliittisesti. Junalta kotiin kävellessä on riittävästi aikaa tämänsuuntaiseen aivojumppaan. Tässä huumorisävytteisesti aivotyön lopputulemaa.

Jotenkin meille on muototutunut tapa, että se voittaa jolla on paras (pahin) juoru kerrottavana, ei sillä väliä onko se totta vai ei. Kiva toisia mustamaalata ja kauhistella miten kamalia ne ovat. Tämä paskajargonin puhuminen onnistuu siis niin virkamiehiltä, poliitikoilta kuin tavan tallaajilta. Ymmärrettävästi harvoilla tavallisella ihmisellä on uskallusta kyseenalaistaa juttuja koska sehän poikkeaa normista, voi joutua itse juoruilun kohteeksi. Turvallisempaa on kauhistella ja laittaa seuraavalle kuulijalla hieman lapinlisää. Itse muistan myös olleeni joskus tämänsuuntaisessa kierteessä mukana. (hävettää)

Verbaalinen lannantuotto on kuitenkin kuin harrastus, väittäisin että savolainen sosiaalinen media. Tämä media ei toimi ilman juttujen värittämistä, jonkun paheksumista tai muunlaista elämänmenon kauhistelua. Oma pesä on toki aina puhdas (kuten minulla?) mutta mätä muualla.Tässäkö ollaan ja tähänkö ollaan tultu?

Kehottaisin kaikkia tulemaan kaapista ulos ja tunnustamaan julkisesti olevansa suuri sonnanpuhuja. A-kerhojen rinnalle voisimme perustaa sontakerhoja joissa jokainen voisi kertoa, että ”Olen se ja se ja olen suuri sonnanjauhaja”. Jokainen saisi ison sontamerkin kun on käynyt tarpeeksi usein terapiassa.

Olenkin tullut tulokseen, että jos jokaisen ihmisen keskimääräinen sonnanpuhuminen muutettaisiin energiaksi niin voisimme unohtaa uudet ydinvoimalat ja energiakriisit. Muutama tuhat peenpuhujaa per kaupunki ja lamput palaa.

Olen Romppu ja olen sonnanjauhaja (pahoittelen karkeaa kieltä tekstissä)

 romppu_tarra_perassahiihtaja(2).jpg

Image: Simon Howden / FreeDigitalPhotos.net

Kommentti artikkeliin “Jauhamme sontaa”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Romppu!
    Mä tulen kehoituksestasi kaapista ulos tunnustamaan, olen ni suuri paskanpuhuja, jotta blogiin en pääse tänään kirjautumaan.
    Onneksi Elina/HäSa ahkerana tutkii parhaillaan ongelmaa. Siitä hälle iso kiitos!
    Jopa sattui pahaan aikaan, kun vasta intro puolueita ruotiessani vaalitaistojen tiimassa.
    Sinä olet saanut blogiongelmasi näämmä kuntoon.
    T. Riitta

Jätä kommentti

css.php